Miten Saksasta muutetaan pois

Saksaan muuttaminen vaati tietynlaista byrokratiaa, joten olimme tietoisia siitä, että myös poismuutto vaatisi kaikenlaista säätöä. Ensimmäinen askel oli mennä Bürgeramtiin saamaan maaginen A4-paperi todistuksena poismuutosta. Olin varmuuden vuoksi varannut kaksi aikaa, ja hyvä niin, koska muuten ei olisi onnistunut molempien Abmeldung. Saatuamme maagisen paperin pystyimme irtisanomaan vakuutuksen, tv-lupamaksun yms, ja kävelin myös iloisin mielin kuntosalilleni irtisanomaan sopimuksen. Heiluttelin voitokkaasti Abmeldung-paperia kuntosalihenkilökunnan edessä, ja sanoin haluavani irtisanoa sopimukseni. ”Mutta sinun pitää kirjoittaa Kündigung.” ”Mikä se on?” ”Etkö ole koskaan kirjoittanut Kündigungia?” ”Ööh en, mutta voinko tehdä sen nyt heti?” ”Voit tehdä, mutta minä en voi auttaa sinua siinä.”

Kotona googlailin ja löysin sivuston, jonka avulla pystyi irtisanomaan vaikka minkälaisia sopimuksia. Siihen piti vain täyttää omat tiedot, ja kone teki minulle tulostusta vailla olevan paperin. Seuraavalla kerralla minulla oli siis mukana Kündigung ja Abmeldung ja fiilis oli edellistä kertaa vielä voitokkaampi. Kuvitelkaa pettymykseni kun sain kuulla, että joku pääkonttori ottaa nyt asiaan kantaa. Sain kyllä nopeasti vastauksen, jossa he iloisesti ilmoittivat sopimukseni päättyvän 31.1.2015. Nyt minun pitää vielä jollain muulla tapaa todistaa poismuutto, tämä on tekeillä, mutta en ole vain ehtinyt hoitaa asiaa vielä.

Vaikka olemme perjantaista asti olleet Suomessa kuntosalijäsenyyteni jatkuu edelleen. Netin irtisanominen oli kuitenkin helpompi asia kuin sen saaminen. Piti vain täyttää lomake netissä, jonottaa noin tunti puhelinpalveluun. Nyrpeä asiakaspalvelija kysyi syytä poismuuttoon. Kun kerroin muuttavamme takaisin Suomeen hänen äänensävynsä muuttui mukavammaksi. ”Valitettavasti meillä ei ole tarjota palveluita Suomeen.” Mm, todella valitettavasti. Koska saksalainen nettihän on asia, jota tulen kaipaamaan eniten…

Koska tosiaan olemme nyt Suomessa blogi saa kohta uuden ulkoasun. Olen myös miettinyt paljon jatkanko kirjoittamista sekä suomeksi ja ruotsiksi, vai keskitynkö ruotsiin. Onko teillä mitään mielipiteitä asiasta?

Viikko Suomessa

Heinäkuun viimeisen viikon vietimme Suomessa, ensin Sammatissa minun mökillä ja sitten Joensuun lähellä Jonin mökillä. Oli ihana taas nähdä perhettä ja kavereita, vaikka olinkin juuri ollut Suomessa. Lauantaina pidimme rapujuhlat rapujuhlaensikertalaisten Minnan ja Martinin kanssa. Ravut olivat maukkaita ja seura hyvää. Ehdimme myös pelata sekä Kellon alla-peliä että Menolippua – täydellistä! aamuusvaLauantaiaamun (klo 6) näkymä yläkerran parvekkeelta.

Aikaisin maanantaiaamuna hyppäsimme junaan kohti Joensuuta, jossa odotti kyyti lempisaarelleni. Jonin perheen mökki on ainoa mökki saaressa. Sähköstä tai juoksevasta vedestä voi pelkästään unelmoida, ja juuri sen takia rakastan tätä paikkaa. Ollessamme saaressa luonto myös pisti pystyyn näytelmän toisensa perään. Oli ukkosta, myrskyä, tuulta, salamoita ja onneksi myös paahtavaa aurinkoa ja aallokossa uimista.

saari1 saari2 saari7 saari8

Päivät kuluivat syödessä, lukiessa ja nukkuessa. Parina päivänä vasaroimme/vedimme irti nauloja vanhoista kattolevyistä. En tiedä miksi, mutta puuha oli ihanan terapeuttista. Ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin seuraavan naulan poisvetämistä. Haikein mielin lähdimme kohti Helsinkiä perjantaina. Haluaisin aina olla saaressa pidemmän aikaa kuin olemme. Ehkä vielä joskus!

saari3

Yhtenä päivänä teimme myös lyhyen retken Huhmariin, jossa kapusimme näköalapaikalle. Näköala palautti mieleeni koulun maantiedon kirjat ja tyypillisen suomalaisen kansallismaiseman. Kyllä Järvi-Suomi on älyttömän kaunis.

saari4 saari5

Nyt enää vajaa kuukausi Berliinissä ennen kuin suuntaamme kohti Suomea. Sitä ennen pitäisi löytää ja ostaa auto (äidille ja isille), juhlia yhdet häät, järjestää läksiäiset ja säätää saksalaisen byrokratian kanssa (ah, ihanaa!). Ennen poismuuttoa ehdimme myös näyttää Berliniiämme muutamalle kaverille, perjantaina tulee Hanna ja parin viikon päästä Lisen ja Erik!

saari6

Saksa on uusi maailmanmestari!

Tai viimeistään tänään illalla on. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin blogiin, näin vuoden 2002 jalkapallon MM-kisojen finaalin Saksa-Brasilia Saksassa. Silloin löin vetoa saksalaisen kansssa, että Brasilia voittaa, ja niinhän siinä sitten kävi. Tämäniltaisessa finaalissa olisin valmis lyömään vetoa Saksan voitosta. Huvittavaa on myös, että olen seurannut MM-kisoja aktiivisesti ainostaan vuonna 2002 ja nyt tänä vuonna. Onko sattumaa, että molempina kertoina olen Saksassa finaalipäivänä? deutschland

En ole Suomen vierailun jälkeen liikkunut niin paljon kaupungilla, joten en ole huomannut mitään järjetöntä kisafiilistä, mutta tänään illalla on suunnitelmissa mennä jonnekin baariin katsomaan peliä. Eiköhän sieltä fiilistä löydy vaikka muille jakaa. Ajattelin myös pukeutua Saksan väreihin ja maalata Saksan lipun poskille. Eiköhän yhdistynyt Saksa vihdoinkin ole maailmanmestari illan pelin jälkeen!

P.S. Jos Manuel Neuer tulisi ensi viikolla koputtamaan kotivoelle, ja pyytäisi minua vaimokseni, en ehkä sanoisi ei... P.P.S. Huomenna minua haastatellan Radio Vegan Radiohuset-ohjelmaan fiiliksistä täällä! En tiedä vielä tarkkaa kellonaikaa, mutta joskus iltapäivällä!

Urheilusta, faneista ja lauluista

Ensimmäisiä (penkki)urheilumuistojani Saksasta ovat jääkiekko-ottelu Essenissä ja jalkapallon MM-finaali vuodelta 2002. Jääkiekko-ottelussa kaikki seisoivat katsomossa (ei ollut istumapaikkoja), joivat olutta, lauloivat ja mylvivät, vaikka suomalaisen silmissä kentällä pelattava peli ainoastaan etäisesti muistutti jääkiekkoa. Mutta pelin tasolla ei ollut mitään merkitystä. Fanit olivat paikalla, he huusivat ja iloitsivat. Oli hyvä fiilis. Toinen muisto on siis MM-finaalista 2002 – Saksa vastaan Brasilia. Katsoin ottelun pienessä Kneipessa (kapakassa) Essenissä, ja löin vetoa saksalaisen kanssa, että Brasilia voittaa. Ja niinhän siinä sitten kävikin, mutta en kyllä koskaan saanut vedosta voitettuja rahoja. Suomalaisena jääkiekkofanina olin tottunut näkemään oman maan häviöt televisiosta, ja luulin että saksalaiset olisivat menneet koteihinsa murjottamaan, mutta niin ei todellakaan käynyt.

Matsin loputtua 2-0 Brasilialle saksalaiset ottivat autonsa, ja lähtivät ajamaan ympäri Esseniä. Koko keskusta oli ihan jumissa liikenteestä. Töötättiin ahkerasti, ikkunoista liehuivat Saksan liput ja kukaan ei vaikuttanut edes harmistuneelta. Olihan saksa voittanut hopeaa!

Nyt kevään aikana olemme käyneet ahkerasti katsomassa jalkapalloa ja muutakin urheilua. Kerta toisensa jälkeen hämmästelen katsomoiden fiilistä. Pidetään ääntä, juodaan kaljaa, lauletaan ja huudetaan. Joskus tietysti vähän kahakoidaankin (varsinkin FC Unionin peleissä), mutta useimmiten ihmisten kannustavat iloisina omaa joukkuettansa sydämiensä pohjalta.

2014-04-11 20.00.15 Innokas fani Unionin pelissä.

Käsipalloilijana olen kokenut hienoimmat hetket Max-Schmeling-Hallessa. Näimme sattumalta yhden käsispelin maaliskuun lopussa, ja siellä mainostettiin EHF Cupin Final Four -turnausta, joka järjestettäisiin Berliinissä nyt toukokuussa. Jo siinä ensimmäisessä pelissä oli mahtava fiilis, mutta voitteko kuvitella lähes 10 000 katsojaa käsipallomatsissa? Oli ihan huikea fiilis EHF Cupin turnauksessa. Yritin vähän saada fiilistä tallennettua videomuodossa, ehkä videoni selittää asian paremmin.

[vimeo 96487379 w=500 h=281]

EHF Cup Final Four Berlin 2014. from Michaela von Kügelgen on Vimeo.

Tulevana viikonloppuna on vielä hurjempaa käsipallofiilistä luvassa. Olen nimittäin menossa vapaaehtoisena Kölniin käsipallon Champions League Final Four -turnaukseen. Kölnin Lanxess Areenaan mahtuu 20 000 katsojaa. Siis viisi kertaa enemmän kuin Suomessa on käsipallonpelaajia! Voin vain kuvitella, minkälainen tunnelma siellä tulee olemaan!

Hauskin urheilumuisto on kuitenkin Malagasta, jossa katsomo yhtäkkiä rupesi laulamaan Peppi Pitkätossu -laulua samaan aikaan pomppien. Olen sen jälkeen googlannut, ja yrittänyt selvittää laulun alkuperää jalkapallopeleissä. Ilmeisesti laulua lauletaan monessa saksalaisessa katsomossa, ja nyt seurojen fanit kiistelevät siitä kuka lauloi sitä ensimmäisenä, hehe. En löytänyt hyvää videota Malagasta, mutta Frankfurtin fanit saavat näyttää mallia (23 sekunnin kohdalla alkaa tapahtua):

[youtube http://www.youtube.com/watch?v=btGAEg55NT8]

 

Miksi Suomessa harvoin on näin hyvä fiilis katsomoissa? Tarvitsemme lisää iloisuutta, lauluja ja kannustushuutoja! Mutta ensinnäkin tarvitsemme lisää porukkaa katsomoihin.

Saksalainen posti ja osoitteet

Saksassa ei jostain syystä harrasteta asuntonumeroita. Toisin sanoen osoitteet päättyvät kadun numeroon (jotka eivät myöskään mene suomalaisittain parilliset ja parittomat eri puolilla katua). Eli jos asuu vaikka Frankfurter Alleella osoite voisi olla Frankfurter Allee 35. Piste. Ei mitään muuta. Ei ole rappuja, asunnot eivät ole numeroituja. Sen sijaan on kaiken maailman Seitenflügeleitä ja Hinterhauseja ja varmaan jotain muutakin enemmän tai vähemmän järkevää. Mitä vikaa olisi antaa rapuille nimeksi A, B, C ja niin edelleen? Ja sen jälkeen numeroida kaikki asunnot? No asiat ovat kuten ovat, ja sen takia postikaan ei löydä perille ellei postiluukussa lue oikeaa nimeä.

Jon lähetti pari viikkoa sitten Janille syntymäpäivälahjan postissa. Jan ja Elisa olivat juuri muuttamassa ja uuden asunnon postiluukussa ei vielä ollut heidän nimeään. Tämä johti nyt jostain kumman syystä siihen, että Jonin postittama kirje lähetettiin Marburgiin.

Miksi? No koska ilmeisesti kaikki postit, jotka eivät löydä perille lähetetään Marburgiin, jossa posti sitten yrittää selvitellä kenelle mikäkin kirje tai paketti kuuluu.

No, tällaisia tilanteita voi tietysti välttää kirjoittamalla oman (lähettäjän) osoitteensa kirjeeseen tai maksamaan vähän lisää kirjeen seurannasta. Ei mitään mahdottomuuksia, mutta kuitenkin mietin etteikö olisi vain helpompaa, jos kaikilla asunnoilla olisi oma numeronsa? Pupi (joka oli täällä yllätysvierailulla!) huomautti sunnuntaina, että saksalaiset osoitteet kuulostavat siltä kuin kaikki asuisivat omakotitalossa.

Toinen postin erikoispiirre on postipaketit ja niiden toimittaminen. Jos vastaanottaja ei ole kotona postiljooni/DHL-lähetti yrittää aina tyrkyttää paketteja kotona oleville naapureille. Pari viikkoa sitten meillä oli esimerkiksi kaksi pakettia eteisessä. Ne löysivät kuitenkin muutaman päivän sisällä perille omistajilleen. Postiljooni jättää aina lapun tästä vastaanottajan postilaatikkoon. Tuntuu vähän oudolta vastaanottaa jonkun toisen paketti, mutta toisaalta onhan se kivempaa, ettei joudu lähtemään postiin saadakseen paketin.

Siis kunhan osoite on oikea ja oma nimi löytyy postilaatikosta...

Vuorikiipeilyä

Lauantaina heräsin aikaisin, pakkasin tavarat ja jätin ne hostellin respaan säilöön. Sen jälkeen suuntasin yksityiselle retkelleni kohti Fuya Fuya -vuorta. Oppaani Vinicio oli todella mukava ja oli mielenkiintoista olla ainoana turistina. image

Saimme ensin kyydin Lago Mojanda -järvelle, joka on noin 3700 metrin korkeudessa. Jätimme pyörät järven viereen ja lähdimme kapuamaan vuorta ylös. Aluksi kävely tuntui helpolta ja vaivattomalta, mutta jo viiden minuutin jälkeen sydän löi todella kovaa. Olimme silloin päässeet mikroskooppisen vähän eteenpäin. Pienen tauon jälkeen jatkoimme taas matkaa. Sydän löi edelleen kovaa, mutta nyt myös päätäni alkoi särkeä. Tuntui siltä kuin joku olisi painanut päätäni kovaa ja minua huimasi hieman. Jossain vaiheessa minua jopa oksetti, ja pelkäsin oksentavani.

image

Vinicio käski minun pysähtyä ja istahdimme ihailemaan maisemaa. Vaikka olen ollut aikaisemmin korkeilla paikoilla (korkein on Cotopaxi, 5000 metriä, viisi vuotta sitten), en ole koskaan ennen saanut mitään oireita vuoristotaudista. Vinicio teki kuitenkin selväksi ettei sen kanssa leikitä, joten istuimme kymmenisen minuuttia ennen kuin jatkoimme matkaa ylöspäin.

image

Lyhyen huilin jälkeen en tuntenut enää mitään. Sydän hakkasi edelleen lujaa, mutta päätä ei enää särkenyt. Vuoren huippu oli koko ajan näkyvissä, mutta jossain vaiheessa ihmettelin pääsemmekö ikinä ylös asti. Matka kesti yli kaksi tuntia, mutta pitkän uurastuksen jälkeen saavuimme huipulle.

image

Vaatteeni olivat likaiset koska olin liukastunut muutaman kerran, ja olin niin väsynyt etten edes jaksanut tuulettaa. Sisimmässäni olin kuitenkin äärettömän ylpeä itsestäni. Olin kiivennyt vuoren huipulle! Minä! 4260 metriä!

image

Valitettavasti pilvet saapuivat huipulle samaan aikaan kuin me, joten en ehtinyt nauttia näköalasta. Keskityin sitä enemmän sämpylään ja mehuun, jotka Vinicio kaivoi repustaan. Ruoka maistui taivaalliselta, hehe!

Ruokatauon jälkeen alkoi tylsin osuus: alaspäin käveleminen. Vuoren rinne oli jyrkkä ja polveni ei tykänneet yhtään. Kaiken lisäksi minun piti koko ajan keskittyä pystyssä pysymiseen. Aikamme kuluksi opetin Viniciota laskemaan kymmeneen suomeksi.

image

Vihdoin alhaalla hyppäsimme pyörien selkään ja suuntasimme takaisin Otavaloon. Matkaa oli 18 kilometriä ja haluaisin sanoa että pyöräilin koko matkan, mutta todellisuudessa jarrutin enemmän kuin pyöräilin. Mäki ei näyttänyt ollenkaan jyrkältä, mutta silti pidin jarruja lähes pohjassa koko ajan. Käteni väsyivät nopeasti ja pidimme muutaman tauon. Iloitsin joka kerta kuin oli edes pienen pieni ylämäki (noin kolme kertaa). Kun vihdoin saavuimme Otavaloon olin ihan puhki, mutta onnellinen. Palkitsin itseni hyvällä ruoalla ja oluella.

Sen jälkeen hyppäsin bussiin ja suuntasin takaisin Quitoon, jossa lähdimme tanssimaan Sabinan ystävien kanssa. Polvikipu hävisi tanssiessa, ja kun vihdoin päädyin Sabinan sänkyyn ei kestänyt kauan ennen kuin nukahdin.

Muumi matkustaa

En oikein ihan vieläkään ymmärrä tätä, mutta huomenna aivan liian aikaisin lähden Berliinistä ensin Madridiin kahdeksi yöksi ja sieltä Ecuadoriin melkein neljäksi viikoksi. Laukku on lähes pakattu, Kindle täynnä e-kirjoja, muutama podcast pitäisi vielä ladata iPodille. Sain eilen ehkä maailman hienoimman lahjan tandemystävältäni Steffiltä – matkustavan muumipeikon (itsevirkatun tietysti)! Ajattelin ensin jättää muumin kotiin, mutta päätin kuitenkin ottaa muumin matkalle mukaan. Ehkä muumi voisi kokeilla Rogerin tyylistä elämää? Muumista innostuneena kirjoitin lyhyen runon:

Muumi matkustaa Muumi matkustaa Matkalaukku mukanaan Maistelemaan maailmaa Mantereelle mainiolle Montañitaan makoilemaan Muistoja maalaamaan

muumimatkustaa

Matkaani voi tietysti seurata blogin kautta ja Facebookissa. Instagramkuvat ilmestyvät myös kuvablogiini. Jos minulta haluaa saada postia (siis ihan oikeata paperipostia) kannattaa lähettää oma osoite vaikka Facebookissa tai sähköpostilla. Yleensä keksin suurimman osan osoitteista päästäni, mikä saattaa viivästyttää korttien perilletuloa.

Argentiinasta viisi vuotta sitten lähettämäni kortit tulivat perille viisi kuukautta myöhässä, joten en lupaa mahdollisille korteille mitään nopeaa toimitusta...

Saksalainen byrokratia, osa 673

Kun muuttaa Saksaan tai muuttaa asunnosta toiseen pitää käydä Bürgeramtissa. Kirjoitin viimevuotisesta kokemuksesta täällä, ja tämän vuoden kokemus ei paljoa poikennut aikaisemmasta. Olin varannut ajan netistä ja saavuimme paikalle muutamaa minuuttia ennen varaamaamme aikaa. Siirryimme kiltisti toiseen kerrokseen (eli saksalaisittain ensimmäiseen) odottelemaan tähän ihanan piristävään huoneeseen.

bürgeramt

Odottelimme reilun vartin ennen kuin varausnumeromme ilmestyi televisioruudulle. Sinä aikana pystyimme toiselta ruudulta seuraamaan uutisia, "ajatuksia herättäviä" mietelauseita ja enemmän tai vähemmän tökeröitä mainoksia.

Siirryimme vuorollamme takaisin ensimmäiseen kerroksen, eli erdgeschossiin. Huoneessa numero yksi meitä odotti tympeän oloinen nainen.

”Frau von Kügelgen, olette tekemässä muuttoilmoitusta?” ”Joo, meitä olisi siis kaksi…” ”Oletteko te naimisissa?” ”Ei…” ”Minulla ei ole aikaa kuin yhdelle!”

Nainen näpytteli jotain tietokoneelle ja parin minuutin päästä sain uuden leimatun paperilapun, jonka avulla voin todistaa olemassaoloani Berliinissä. Yritin pyytää naista kiltisti rekisteröimään myös Jonin muuton, eihän minun rekisteröintini kestänyt kuin muutaman minuutin. Virkailija pudisteli päätään, ei edes katsonut minua silmiin ja sanoi, ettei se missään nimessä käy. Mutta jos olisimme olleet naimisissa asia olisi ilmeisesti hoitunut. Ihmettelen edelleenkin tätä.

Suuntasimme pettyneinä ulos ja Jon joutui varaamaan uuden ajan. Saksalainen byrokratia on kyllä yksi asia, jota en tule kaipaamaan. Onneksi lohdutimme itseämme syömällä hyvää vietnamilaista ruokaa. Sitä taas tulen kaipaamaan.

2014

On kai jotenkin naiivia kuvitella, että uusi vuosi toisi mullistavia muutoksia omaan elämään, mutta ainakin niitä muutoksia on tulossa. Vajaan parin viikon päästä muutamme uuteen asuntoon (tiskikoneelliseen, jee!), kuukauden päästä lähden Ecuadoriin neljäksi viikoksi ja syksyllä muutamme takaisin Helsinkiin. Sitä ennen ehtii tapahtua vaikka mitä, ja odotan jännityksellä, mitä kaikkea elämä tuo mukanaan. Olen erittäin iloinen, että jäämme vielä Berliiniin. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, niin Berliinissä on niin paljon asioita ja paikkoja, jotka haluan vielä kokea. Olemme myös tutustuneet moneen hienoon ihmiseen täällä, ja olisi kurjaa sanoa hyvästi jo nyt.

Tosin yksi tämän vuoden suurimmista jutuista omalla kohdallani on ehdottomasti lähtö Ecuadoriin. Lähdin Etelä-Amerikkaan ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten ja kaipuu takaisin on ollut kova. Haluan nähdä onko aika kullannut muistot, vai onko Ecuador oikeasti niin maaginen kuin muistan. Lisäksi on kiva päästä talvea pakoon. Tosin täällä Berliinissä talvi on toistaiseksi loistanut poissaolollaan. Odotan kuitenkin sitä hetkeä, kun kone laskeutuu Quitoon keskelle Andeja. Odotan bussimatkoja, päiviä rannalla, sademetsään tutustumista, pelkkää olemista. En tosin vieläkään ymmärrä, että olen lähdössä. Siis ihan oikeasti. Kai sen tajuaa viimeistään paikan päällä.

Muuten toivon, että arki lähtee taas käyntiin. Teen töitä, urheilen, luen, kokkailen. Sain Jonilta joululahjaksi pitkäaikaisen keittiötoiveen – Le Creusetin valurautapadan. Se on alle viikossa ollut jo kolme kertaa käytössä! Minun pitää ainakin kirjoittaa maailman helpoimmasta leivästä, jonka tein viikonloppuna.

Parin viikon päästä lähden Tukholmaan työmatkalle puhumaan Addetosta, ja miten sivustoa voisi kehittää. Olen erittäin onnellinen, että minulla on mahdollisuus tehdä töitä täältä Saksasta. On myös kiva päästä Tukholman pikavisiitille!

P.S. Maria (siskoni) opetti minua virkkaamaan ja olen ihan innostunut virkkaamisesta! Olen virkannut koreja ja pipoja kuin mikäkin käsityöläinen. En olisi todellakaan uskonut tätä itsestäni. Never too old to learn!

pipo kori

Joulutunnelmaa etsimässä

Eilen aamulla kun lähdin Berliinistä aurinko paistoi ja minulla oli ihan kevätfiilis. Lunta ei ole pahemmin näkynyt Berliinissä, mutta onneksi kaupungin monet joulumarkkinat ovat luoneet tunnelmaa jo monen viikon aikana. En itse käynyt kuin kolmella eri joulumarkkinalla, mutta totesin aika nopeasti, että lähes kaikilta markkinoilta löytyy samoja asioita. Pääsyy mennä markkinoille taitaa olla syöminen ja juominen. Mantelit ja Glühweinit upposi joka kerta, mutta muutakin ruokaa tuli syötyä. Ruokaa onkin yleensä laidasta laitaan. Hinnat ovat ehkä hieman korkeampia kuin "normaalisti" Saksassa, mutta suomalaisiin hintoihin verrattuna ruoka tai juoma ei ole kovin kallista.

2013-12-12 17.37.50 Jättikokoinen kuusi Alexa-kauppakeskuksessa.

Yleensäkin minusta tuntuu, että saksalaiset ovat jouluhullua kansaa. Joulukoristeet kimaltelavat kuin 70-luvun diskopallot ja ovat useimmiten jättikokoisia. Alexanderplatzin vieressä oli myös huvipuisto, joka oli yllättävän iso ollakseen väliaikainen.

Huvipuistosta löytyi Linnanmäelta kauan sitten kadonnut Break Dance ja monia vähän liiankin hurjan näköisiä laitteita. Muutama minutti Break Dancessa riitti minulle, en olisi todellakaan pystynyt menemään toiseen laitteeseen, hehe.

2013-12-12 18.16.05 Break Dance!

Nyt istun Helsingissä ja juon suomalaista glögiä. Eihän keli täälläkään ole turhan jouluinen, mutta kai se joulutunnelma kohta hiipii yllättämään. Viimeistän kun oma jättikokoinen kuusemme otetaan sunnuntaina/maanantaina sisään!

2013-12-12 18.15.03 Break Dancen jälkeen en enää kyennyt muihin laitteisiin, vaikka tämä maailmanpyörä hieman houkutteli.

Tandemkaveri

Tajusin joskus kesällä, että minunhan kannattaisi löytää itselleni tandemkaveri, jonka kanssa voisin puhua saksaa (ja joka vuorostaan voi harjoitella suomea/ruotsia kanssani). Ajattelin jo, että minun pitää soluttautua yliopistolle ja leikkiä vaihto-oppilasta. Sitten ilmeni, että tandemvaihdolle on ihan oma saksankielinen sivusto. Natürlich! Onnekseni joku nimittäin kysyi Suomalaiset Berliinissä -Facebookryhmässä, mistä tandemkaverin voisi löytää.

Sain muutamia yhteydenottoja ja yritin itsekin olla yhteydessä muutamaan henkilöön, mutta lopulta tapasin Steffin. Hän on minua tasan kuusi vuotta vanhempi – meillä on siis sama syntymäpäivä. Aika hassua!

Hän oli viime vuonna ollut Helsingissä ja ihastunut Helsinkiin ja suomalaisiin niin paljon, että haluaa nyt oppia suomea (eli tyypillinen saksalainen). Kun sanoin tuntevani paljon suomea opiskelevia saksalaisia meidän ohitsemme käveli saksalainen mies, joka tokaisi siihen ”hyvää päivää”. Toinen elävä todiste saksalaisten Suomihulluudesta.

Steffi käy kerran viikossa alkeiskurssilla, ja minä autan häntä lähinnä läksyjen kanssa. Suomen kielioppisäännöt ei kuitenkaan ole ihan hallussa… Mutta on hassua, miten paljon joutuu miettimään kaikkea, kun yrittää auttaa toista oman äidinkielensä kanssa.

Olemme tavanneet monta kertaa nyt syksyn mittaan ja hän on ehkä ensimmäinen saksalainen ystäväni täällä. Myös hän tekee freehommia, joten tapaamme yleensä kahvilassa, jossa on wifi (yllättävän harvinaista muuten!) ja puhumme ensin saksaa/minä autan Steffin läksyjen kanssa, ja sen jälkeen teemme molemmat omia töitämme. Tämä on kivaa vaihtelua minulle, koska useimmiten teen kuitenkin töitä yksin kotona. Olen paljon tehokkaampi, kun vastapäätä istuu joku, joka myös tekee töitä.

Viihdymme hyvin yhdessä ja olen niin iloinen, että löysimme toisemme. Olemme käyneet tanssimassa salsaa, joulumarkkinoilla ja huomenna vietämme suomalais/saksalais-pikkujoulut Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Onneksi löysin Steffin!

Helppo raakakakku

Olen viime aikoina leiponut aika paljon raw-kakkuja – eli kakkuja, joita ei tarvitse kypsentää. Jonkun mielestä tämä voi olla ajanhaaskausta ja turhaa terveysintoilua – miksi olla käyttämättä jauhoja ja sokeria, jos nyt kerran leipoo? Olen edelleenkin perinteisten leivonnaisten kannattaja, mutta tykkään myös kokeilla uutta. Raw-kakuissa käytetään paljon terveellisiä aineita kuten pähkinöitä ja hedelmiä. Ihan kivaa vaihtelua perinteisille kakuille. Paras inspiraationlähde tähän on ollut Hovkonditorn-blogi, josta olen bongannut monta hyvää raw-reseptiä. Olen muun muassa leiponut porkkanakakkua ja suklaaminttukakkua. Ollut tosi hyvää ja aina kelvannut syöjille (varsinkin Jonin paleo-kollegoille).

Jonkin verran ideoita olen myös saanut The Good Morning-blogista. Tämä mutakakku toimi inspiraationa oman reseptin kehittämiselle. Tein kerran mutakakun (lähes) hänen ohjeidensa mukaan, mutta mielestäni avokadokuorrute ei periaatteessa tuonut mitään merkittävää lisää ja kehittelin sitten oman banaanisuklaakakun.

Michaelan banaanisuklaaraakakakku

  • 175 g cashewpähkinöitä (noin 2 dl)
  • 45 g mantelia (noin 1 dl)
  • 2 rkl kaakaota (tummaa!)
  • 1 iso banaani (noin 100 g)
  • 100 g kuivattuja ja kivettömiä taateleita
  • 10 g kookoshiutaleita + koristeluun

Aloita sekoittamalla pähkinät, mantelit ja kaakao monitoimikoneessa, kunnes seos on täysin jauhettua. Lisää banaani, taatelit ja kookoshiutaleet ja sekoita kunnes seos on yhtenäistä massaa ilman mitään suurempia klimppejä. Käytä lusikkaa ja asettele taikina kakkuvuokaan (noin 20 cm). Ripottele vielä päälle kookoshiutaleita. Kakusta ei tule paksua – jos haluaa paksumman kakkukerroksen kannattaa käyttää pienempää kakkuvuokaa. Ja jos kookos ei maistu sen voi tietysti skipata.

Laita kakku pakastimeen ainakin muutamaksi tunniksi. Itse totesin, että kakku oli vielä parempaa seuraavana päivänä. Kakku säilyy pakastimessa varmaan parikin viikkoa, mutta epäilen että se jää syömättä niin pitkäksi aikaa. Kakku kannattaa ottaa pakastimesta noin 15 minuuttia ennen tarjoilua, niin sitä on helpompi leikata. Liian kauan huoneenlämmössä ollut kakku taas on varmaan aikamoista muussia, joten kakku kannattaa laittaa nopeasti takaisin pakastimeen.

banaanisuklaakakkuSurkeaakin surkeampi kuva puolikkaasta kakusta.

 

Berliinin taivaan alla

Eilen siis vihdoinkin selvisi, että jäämme Berliiniin vielä elokuun lopulle asti. Ennen kuin muutimme tänne olin aika varma, että haluan jäädä vain vuodeksi. Nyt kuitenkin tuntuisi oudolta palata Helsinkiin jo tammikuussa. Yhteinen taipaleeni Berliinin kanssa ei ole vielä päättynyt. On niin paljon asioita joita vielä haluan tehdä, kokea, nähdä. Berliini, kuten varmasti moni muu suurkaupunki, ei nimittäin avaudu ihan hetkessä. Minulla kesti aika kauan ennen kuin oikeasti aloin viihtymään täällä ja ymmärtämään kaupungin parhaita puolia. Onhan Brandenburger Tor, Alexanderplatz, KaDeWe ja muut turistinähtävyydet hienoja, mutta Berliini on ehdottomasti parhaimmillaan pienillä kujilla, pienissä kahviloissa ja kulmien takana, josta ei luullut löytävänsä mitään. Ja näitä kujia ja kahviloita on vielä vaikka kuinka monta. Ne pitää vain löytää, ja se löytäminen vie aikaa.

Berliini on mielenkiintoinen kaupunki ehkä juuri siksi, ettei koskaan tiedä mitä sieltä kulman takaa löytää. Maanantaina olin tandemystäväni Steffin kanssa Clärchens Ballhausissa, jossa oli ilmainen salsatunti ja sen jälkeen salsamusiikkia. Oli siis maanantai-ilta ja paikka oli täynnä salsaavia ihmisiä vielä yhdentoista jälkeen – ja suurin osa oli luultavasti selvinpäin! En jotenkin osaa kuvitella samaa Helsingissä.

Toisaalta Berliinissä juhlitaan varmasti enemmän kuin monessa muussa kaupungissa, mutta se on sitten ihan eri juttu. Mutta juuri tämä Berliinissä kiehtoo. Täällä voi oikeasti tehdä mitä vain, koska vain olematta outo. Joskus keväällä kysyin Jonin saksalaiselta kollegalta olenko outo, kun minulla on kumisaappaat. Hän nauroi hieman ja sanoi, ettei ainakaan kumisaappaat tee minusta outoa Berliinissä.

Kumisaappailla tai ilman – Berliini tulee aina olemaan lähellä sydäntäni.

IMG_20131109_170649

You can (later) take a girl out of Berlin, but never take Berlin out of her heart.

Viikonloppu Prahassa

Vietimme viikonlopun Prahassa, ja ainakaan sää ei olisi voinut olla parempi. Lauantaina oli t-paitakeli ja istuimme terassilla ja joimme roseeviiniä. Olisi melkein voinut luulla, että oli kesä! Syksy oli kuitenkin parhaimmillaan ja Praha saattoi olla kauniimpi kuin muina vuodenaikoina. Puiden lehdet loistivat ruskaa ja auringon säteet teki kaikesta vielä kauniimpaa.

Jon oli käynyt kerran aikaisemmin Prahassa, mutta minulle matka oli ensimmäinen. Ihastuin heti kaupunkiin. Prahassa taitaa olla maailman sympaattisimmat raitiovaunut, todella kaunis ja tunnelmallinen vanhakaupunki ja linnasta oli hienot näkymät kaupunkiin. Kaiken tämän lisäksi olut oli halpaa.

Perjantaina tulimme niin myöhään, että emme tehneet muuta kuin syöneet illallista ja sitten nukkumaan. Lauantaina kiersimme ensin vanhassa kaupungissa, kävelimme Kaarlen sillan yli ja kapusimme linnaan. Itse linna ei ollut niin mielenkiintoinen, mutta näkymät olivat sitä parempia. Kaiken kruunasi vielä aurinko ja lämpö.

Linnasta suuntasimme kuuluisaan U Flekuun. Ei kestänyt kauan ennen kuin edessämme oli oluttuopit ja snapsit. Söimme perinteistä ruokaa ja haitarinsoittaja viihdytti. Tunnelma oli lähes kuin silliksellä (ehkä harjoitusta lauantain koitokselle?) ja oli melkein outoa astua ulos kadulle, jossa kaikki oli ihan normaalia, eikä kukaan soittanut haitaria, kantanut järkyttävän montaa tuoppia tarjottimella tai ollut iloisen juopunut.

Loppuaikana emme sitten tehneet syömistä ja juomista kummempia asioita ja loma oli mukavan rento. Voin todella suositella Prahaa niille, jotka eivät vielä ole siellä käyneet.

Tänään suuntaan taas Helsinkiin. Luvassa on töitä, vuosijuhlaa, käsipalloa ja ystävien ja perheen näkemistä!

P.S. Lisää Prahankuvia löytyy kuvablogistani!

Sie sitzen gern am Fenster, Frau von Kügelgen?

Sain postia Deutsche Bahnilta tällä otsikolla ja se sai minut kyllä vähän nauramaan. Mutta minulla on itse asiassa edessä aika monta junareissua tulevien kuukausien aikana. Ensi viikonloppuna lähden Dresdeniin aikaisin lauantaiaamuna. Siellä tapan äidin ja isin (jotka tällä hetkellä ajavat Europpaa ristiin rastiin) ja menemme yhdessä tutustumaan Kügelgenhausiin. Olen kuullut paikasta jo monta vuotta sitten, mutta en ole vielä käynyt. Meidän ei kuulemma edes tarvitse maksaa sisäänpääsyä, heh! Lokakuun viimeisenä viikonloppuna lähdemme Jonin kanssa Prahaan, tätä odotan innolla! En ole koskaan käynyt Prahassa, joten odotukset ovat kovat. Sieltä saa kuulemma halpaa ja hyvää olutta ja kaunistakin pitäisi olla. Junamatka Berliinistä Prahaan on alle viisi tuntia, joten aika kätevällä etäisyydellähän se on.

Marraskuun ja joulukuun vaihteessa lähdemme taas Müncheniin moikkaamaan Elisaa ja Jania. Rewellä ja Deutsche Bahnilla sattui olemaan tarjous, jolla sai meno-paluun minne tahansa Saksaan 75 eurolla. Münchenissä kävimme jo toukokuussa, mutta nyt odotan joulutoreja ja Glühweinin juontia hyvässä seurasssa.

Tämän lisäksi on tietysti Suomenreissu edessä – jo 2,5 viikon päästä! Miten tämä syksy on mennyt näin nopeasti?

P.S. Älkää unohtako kuvablogiani. Yritän päivittää sitä säännöllisesti!

Jalkapallokenttäkakku

Huhu, onpas tuo otsikko järkyttävän kuuloinen, mutta juuri siitä on kyse. Juhlimme reilu viikko sitten Jonin 30-vuotispäivää ja halusin tehdä jonkun erikoisen kakun. Maaliskuussa tein Jonin kollegan synttäreille X-boxkakun, ja halusin tehdä samantyylisen kakun tällä kertaa. X-boxkakun postauskin jäi väliin, joten tämä ehkä vähän korvaa sitä. X-boxkakku. Tätä kyllä väänsin! Muodon sain printtaamalla x-boxin A4-paperille. Kuorrute ja nappulat itse tehdystä vaahtokarkkifondantista.

Yleensä olen tehnyt perustäytekakun tämän ohjeen mukaan, mutta nyt päätin tehdä porkkanakakun. Resepti on jo luottoreseptiksi muodostunut Leilan porkkanakakku. Niin mehevä ja maukas! Kardemummaa ja kanelia laitan yleensä enemmän kuin resepti sanoo. Suosittelen!

Jotta saisin kentän muotoisen kakun, pohja piti tehdä suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Tein tuplamäärän taikinaa, jotta sitä riittäisi. Otin kakun tunnin jälkeen uunista kokeiltuani, että se on kypsä. Pari tuntia myöhemmin käänsin kakun ja huomasin, että se oli vielä ihan raaka keskeltä. En sitten voinut muuta kuin laittaa kakun takaisin uuniin. Se oli noin tunnin lisää uunissa ja jälkikäteen tätä kämmiä ei edes huomannut – eli ei haittaa vaikkei ensimmäisellä kerralla mene ihan putkeen.

Seuraavana päivänä jaoin pohjan kahteen osaan. Laitoin ensimmäisen pohjan elmukelmulla vuorattuun vuokaan, laitoin kuorrutteen (tai tässä tilanteessa täytteen) ja painoin toisen pohjan päälle ja laitoin kakun jääkaappiin jähmettymään. Illalla otin itse tekemäni vaahtokarkkifondantin (marshmallow fondant, mmf) esiin, kaulitsin sen (vaati paljon lisää tomusokeria) ja Jonin avulla nostimme kaulitun fondantin kakun päälle. Tätä ennen olin vielä peittänyt kakun kuorrutteella (samalla, jota oli kakun sisällä).

Sitten alkoi vaikea ja stressaava vaihe, eli jalkapallokentän viivojen pursotus. Minulla oli valmista sokerikuorrutetta, joka osittain aiheutti paljon harmia, koska paketti sisälsi aika paljon ilmaa. Tämän takia viivoista ei tullut niin hienoja, kuin olisin toivonut. Olin onneksi printannut jalkapallokentän kuvan, jota käytin apunani. Ilma mallikuvaa olisi ollut paljon vaikeampaa tehdä maalialueet ja keskiympyrä. Lopuksi laitoin vielä happy birthday -kulmaliput paikoilleen.

Kakku ei todellakaan ollut täydellinen, mutta olin todella tyytyväinen siihen. Maku oli myös jälleen kerran juuri kohdillaan. Suosittelen todellakin tuota Leilan reseptiä!

Kirjoitan vielä erillisen postauksen tuosta vaahtokarkkifondantista, tässä oli jo ihan tarpeeksi selityksiä. Lisäkuvia kakunteosta löytyy kuvablogistani!

Suomi soi lapsilleen puhuvan kissan

Olin viikonloppuna moikkaamassa Maddea Brysselissä. Berliinistä lentää vain noin 1,5 h tuntia, joten matka sujuu nopeasti. Olisin halunnut mennä junalla, mutta junalippu olisi ollut kalliimpi. Ihan järjetöntä. Tulin siis Brysseliin perjantai-iltana ja suuntasimme ensin katsomaan Manneken Pis:iä. Madde oli varoittanut, että se on paljon pienempi kuin moni luulee, ja että lähes kaikki ovat pettyneet. Minun mielestäni se oli ihan söpö. Manneken Pisiltä lähdimme syömään simpukoita – minä ensimmäistä kertaa. Minua jännitti aika paljon, mutta simpukat olivatkin hyviä ja olisin voinut syödä niitä vielä lisää. Tämän jälkeen Madde tarjosi minulle aidon belgialaisen vohvelin. Tuli pienoinen sokeriähky, mutta olin haaveillut vohvelista jo monta viikkoa.

P1000259

Lauantai-iltana meidät oli kutsuttu rapujuhliin. Pöytä oli kauniisti katettu ulos ja tarjoilu koostui Ikean ravuista, Ikean snapsista ja Ikean oluesta (ja vähän muustakin). Meitä oli noin 25 henkilöä, suurin osa suomalaisia/suomenruotsalaisia. Osan tunsin entuudestaan, osan en, mutta Brysselistä löytyy paljon tuttuja, joten oli hauska nähdä kaikkia.

Illan aikana lauloimme tietysti snapsilauluja ja muita lauluja, mutta varsinkin yksi uusi tuttavuus jäi mieleen. Laulun nimi on yksinkertaisesti Lastenlaulu, mutta sanoitus oli aika huvittava:

Venäjänmaa, toi lapsilleen, vanhoja mummoja, ja niiden sisällä, on uusia mummoja, ja niiden sisällä, on uusia mummoja, ja niiden sisällä, on uusia mummoja...

Ruotsinmaa, toi lapsilleen, kauniin kuninkaan, joka kuitenkaan, ei kukaan olekaan!

Mutta Suomi soi, Suomi soooi; Suomi soi lapsilleen puhuvan kissan.

Nauroin tälle niin paljon rapujuhlissa, että piti kaivaa sanoitus esiin. Sivulta löytyy myös YouTube-video, josta voi katsoa melodian. Aina voi oppia jotain uutta. Myös rapujuhlissa Brysselissä.

P.S. Ostin itselleni uuden kameran synttärilahjaksi ja perustin sen kunniaksi kuvablogin. Päivitän sitä varmasti yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti kuin tätä blogia, mutta kurkatkaa sinne!

 

Kiitos Eurooppa!

Kuten moni taisi huomatakin, niin blogi jäi unholaan loppureilillä (ja sen jälkeen). Meillä oli ensinnäkin aika harvoin nettiä ja silloin kun olisi voinut kirjoittaa, olin ihan puhki enkä jaksanut edes ajatella. Ja reissun jälkeen vasta olikin väsynyt olo. Ymmärtäkää tämä nyt oikein: matkustaminen on ihanaa, mutta jatkuva paikanvaihto väsyttää. Olen kuitenkin todella onnellinen, että päädyimme reilaamaan. Jon oli aikaisemmin reilannut, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Reppureissaaminenhan ei ole minullekaan mikään uusi kokemus, joten osasimme onneksi pakata aika vähän tavaraa. Reilaamisessa on se hyvä puoli, että voi itse päättää koska ja minne haluaa lähteä. Meillä oli tietyt varmat suunnitelmat, mutta loppu mentiin fiiliksellä.

En tiedä voinko edes sanoin kuvailla kuinka hienoja maisemia saimme nähdä junan ikkunoista tai kuinka jännittäviin ja upeisiin paikkoihin saimme tutustua. Eurooppa on täynnä mahtavia paikkoja, ja mehän näimme vain murto-osan kaikesta. Onneksi junaillessa ehtii myös katsella maisemia. Varsinkin Itävallassa maisemat olivat huikeita.

Suurimman yllätyksen tarjosi kuitenkin Kroatia. Olin kuullut jonkun verran Splitistä, mutta muuten Kroatiasta ei ollut mitään tietoa. Ja ehkä hyvä niin, joskus on kiva yllättyä ja löytää jotain, mistä ei edes tiennytkään. Näin meille kävi Plitvicka Jezera -kansallispuistossa. Jonin kollega oli suositellut sitä, ja ymmärrän kyllä miksi. Kirjoitan pidemmän postauksen siitä erikseen.

Myös sää kohteli meitä hyvin reissun aikana. Lähes joka päivä taisi olla yli 30 astetta ja hiki valui, mutta mieluummin näin kuin kylmää ja sateista. Ruokakokemukset olivat taas laidasta laitaan. Välillä ihan huippua, välillä ei niin huippua. Parhaiten jäi mieleen ensimmäinen illallinen Stuttgartissa, hevosburgeri Ljubljanassa sekä monta huippuhyvää ravintolaa Comossa ja Bellagiossa.

Ärsyttävimmät reilihetket tarjosi Italia, jossa ilmeisesti pitää maksaa kymmenen euron varausmaksu lähes joka junaan. Emme olleet tietoisia siitä, joten yhdellä junareissulla rapsahti 18 euron sakko (x 2 tietysti). Tästä viisastuneina ostimme paikkaliput Venetsiasta Milanoon (20 euroa), mutta emme tajunneet, että meidän pitäisi tehdä paikkavaraus myös puolen tunnin Milano-Como-pätkälle. Saimme siis taas maksaa 36 euroa. Tästä voisi siis päätellä, ettei Italiassa reilaaminen kannata.

Tässä vielä linkki lopulliseen reittikarttaamme. Ajattelin vielä kirjoittaa hieman enemmän ainakin Plitvicka Jezera -kansallispuistosta, ehkä jostain muustakin paikasta. Toivomuksia saa tietysti esittää, jos joku paikka kiinnostaa erityisen paljon! Mutta Plitvicka teki meihin molempiin syvimmän vaikutuksen.

Tässä vielä vähän kuvia.

stuttgart Stuttgart.ljubljanasilta Ljubljana.ljubljana Erilaista taidetta Ljubljanassa.kamat Reppu + rinkka. Näillä pärjättiin. hvar Kaunis Hvar.bolognese Bolognese Bolognassa.venetsia Venetsia.bellavista Illallinen Comossa.faggetoUimaranta Comon lähellä.

Menolippu - ihan oikeasti

Menolippu on yksi lempipeleistäni. Jossain vaiheessa pelasin sitä todella paljon. Ideana on siis ”rakentaa” junaratoja Euroopan kaupunkien välille. Toisin sanoen yritetään löytää lyhyin/paras reitti paikasta A paikkaan B. Huomenna aamulla lähdemme reilaamaan ja olemme koko viikon pelanneet oikean elämän Menolippua. Deutsche Bahnilla on todella hyvä sovellus iPadille, jonka kautta olemme voineet suunnitella matkaa ja katsoa junien aikatauluja. Alkuperäinen suunnitelma on muuttunut jo muutaman kerran, mutta nyt meillä on ainakin 1,5 viikkoa suunniteltuna.

Lähdemme huomenna aikaisin (5:03) kohti Hechingeniä ja Burg Hohenzollernia. Yövymme yhden yön Stuttgartista ja jatkamme sieltä suoralla (!!) junalla Ljubljanaan, jossa myös yövymme yhden yön, ja jatkamme sitten Kroatiaan.

Kroatian suunnitelma on vielä hieman auki, mutta haluaisimme käydä Plitvice Jezeran kansallispuistossa ja makoilla rannalla. Toivottavasti käymme myös jollain saarella.

Sunnuntai-iltana suuntaamme sitten Italiaan laivalla Splitistä. Saavumme aikaisin maanantai-aamuna Anconaan ja jatkamme sieltä junalla Venetsiaan, jossa tapaamme Jonin siskon perheineen. Olemme siellä pari yötä ja sen jälkeen kaikki on avoinna.

Edessä on siis monenmonta tuntia bussissa ja paljon uusia paikkoja ja nähtävyyksiä. Itse en ole koskaan käynyt Italiassa, joten sitä odotan innolla! Kroatia on myös uusi tuttavuus. Vinkkejä saa antaa. Minne meidän pitäisi suunnata? Tässä vielä kartta suunnitelmasta.

"Mitä kieltä te puhutte?"

Mia kävi äsken hakemassa mun pyörän lainaan siksi aikaa, kun ollaan Jonin kanssa Suomessa. Seisottiin sitten jonkun aikaa oven edessä juttelemassa Mian suomalaisten kavereiden kanssa, jotka ovat käymässä Berliniissä. Yhtäkkiä yksi mies kysyi saksaksi (tietysti olettaen, että me osaamme sitä): "Mitä kieltä te puhutte?" "Suomea." "Kuulostaa siltä kuin puhuisitte takaperin."

Emme voineet muuta kuin nauraa. Aika hassua. Ja jotenkin niin saksalaista kysyä tuota - ja tietysti saksaksi.

Tänään ollaan siis matkalla Suomeen puhumaan tätä hullunkurista kieltä. Toivottavasti nähdään! Ja ilmeisesti kelit ovat Helsingissä paremmat kuin Berliinissä, jee!