Virallisesti berliiniläisiä

Eilen kävimme siis Bürgeramtissa. Vera Jonin työpaikalta oli varannut ajan meille, joten meidän ei tarvinnut jonottaa. Löysimme helposti perille byrokratian Mekkaan. Jos haluaa havainnollistaa saksalaisen byrokratian kannattaa nimittäin mennä Bürgeramtiin. Koko paikka muistutti 80-lukua. Käytävät olivat likaiset, seinät olivat ruman keltaiset ja aika vaikutti jotenkin pysähtyneen. Kenelläkään ei vaikuttanut olevan kiire minnekään. Kysyimme alakerrasta, minne meidän pitää mennä, ja meidät ohjattiin toiseen kerrokseen (joka kuitenkin Saksassa on ensimmäinen kerros, hämäävää). Istuimme ankeaan odotushuoneeseen, jossa näimme taululta koska vuoromme tulee.

Odotimme pari minuuttia vuoroamme. Menimme toiseen huoneeseen, jossa meitä palveli keski-ikäinen nainen. Epäilisin, että nainen on ollut Bürgeramtissa töissä koko työikänsä. Olimme ilmeisesti täyttäneet lomakkeen väärin. Kummankin olisi pitänyt täyttää oma paperi, koska emme ole naimisissa. Ongelmana oli myös, että saamme asunnon vasta 1. helmikuuta, ja etukäteen ilmoittautuminen on ilmeisesti mahdotonta. Vastasin myös asuntoon liittyvään kysymykseen väärin. Vastasin, että asuntomme on Hinterhausissa, vaikka kyse olikin Seitenflügelistä. Naisen ilmeestä päättelin, että minun olisi pitänyt tietää vastaus.

Onneksi mistään ei kuitenkaan koitunut suurempaa ongelmaa, ja noin viiden minuutin jälkeen saimme leimat papereihimme ja olemme nyt virallisesti Berliiniläisiä. Lainatakseni John F. Kennedyä – ”Ich bin ein Berliner”!

P.S. En tiedä, miten asioiminen olisi sujunut ilman saksankielentaitojani, mutta Bürgeramtin rouva ei kyllä vaikuttanut byrokraatilta, jonka kanssa olisi voinut puhua englantia.