Viikonloppu Prahassa

Vietimme viikonlopun Prahassa, ja ainakaan sää ei olisi voinut olla parempi. Lauantaina oli t-paitakeli ja istuimme terassilla ja joimme roseeviiniä. Olisi melkein voinut luulla, että oli kesä! Syksy oli kuitenkin parhaimmillaan ja Praha saattoi olla kauniimpi kuin muina vuodenaikoina. Puiden lehdet loistivat ruskaa ja auringon säteet teki kaikesta vielä kauniimpaa.

Jon oli käynyt kerran aikaisemmin Prahassa, mutta minulle matka oli ensimmäinen. Ihastuin heti kaupunkiin. Prahassa taitaa olla maailman sympaattisimmat raitiovaunut, todella kaunis ja tunnelmallinen vanhakaupunki ja linnasta oli hienot näkymät kaupunkiin. Kaiken tämän lisäksi olut oli halpaa.

Perjantaina tulimme niin myöhään, että emme tehneet muuta kuin syöneet illallista ja sitten nukkumaan. Lauantaina kiersimme ensin vanhassa kaupungissa, kävelimme Kaarlen sillan yli ja kapusimme linnaan. Itse linna ei ollut niin mielenkiintoinen, mutta näkymät olivat sitä parempia. Kaiken kruunasi vielä aurinko ja lämpö.

Linnasta suuntasimme kuuluisaan U Flekuun. Ei kestänyt kauan ennen kuin edessämme oli oluttuopit ja snapsit. Söimme perinteistä ruokaa ja haitarinsoittaja viihdytti. Tunnelma oli lähes kuin silliksellä (ehkä harjoitusta lauantain koitokselle?) ja oli melkein outoa astua ulos kadulle, jossa kaikki oli ihan normaalia, eikä kukaan soittanut haitaria, kantanut järkyttävän montaa tuoppia tarjottimella tai ollut iloisen juopunut.

Loppuaikana emme sitten tehneet syömistä ja juomista kummempia asioita ja loma oli mukavan rento. Voin todella suositella Prahaa niille, jotka eivät vielä ole siellä käyneet.

Tänään suuntaan taas Helsinkiin. Luvassa on töitä, vuosijuhlaa, käsipalloa ja ystävien ja perheen näkemistä!

P.S. Lisää Prahankuvia löytyy kuvablogistani!